Kaisa Kanerva, Neuropsykologian erikoispsykologi  
Jenni Heikkilä, Neuropsykologian erikoispsykologi 
Päivitetty 29.9.2020

Kasvojen tunnistamisen vaikeus (prosopagnosia) on neurologinen häiriö, johon liittyy heikentynyt kyky tunnistaa ihmisten kasvoja. Se voi ilmetä hankaluuksina henkilökohtaisesti tuttujen kasvojen tunnistamisessa ja vaikeutena erottaa kasvoja toisistaan tai muistaa niitä. Kasvojen tunnistamisen vaikeus voi olla monen asteista: Toisille lähipiiriin kuuluvien ihmisten kasvoja on helpompi tunnistaa, mutta vaikeudet tulevat esiin, kun tulee tunnistaa hieman vieraampia kasvoja. Toisille voi sen sijaan olla vaikeaa tunnistaa lähipiiriin kuuluvia henkilöitäkin ilman tilanteen tuomia vihjeitä. Tällöin voi ilmetä myös vaikeutta tunnistaa omat kasvot peilistä tai valokuvasta. Lapsi ei välttämättä itse tunnista vaikeuttaan. Prosopagnosia voi olla sosiaalisesti hankala: lapsella voi olla hankaluutta tunnistaa perheenjäseniä, läheisiä ystäviä, opettajaa, luokkakavereita tai joukkuetovereita harrastuksessa. Lapset ja nuoret käyttävät kuitenkin yleensä spontaanisti henkilöiden tunnistamiseen muita keinoja, kuten ääntä, vaatetusta ja fyysisiä tunnistusmerkkejä. Tilanteet, joissa on vähän vaatetuksen ja/tai hiusten tuomia vihjeitä (esimerkiksi uimahalli, joukkuelajit, armeija) voivat olla hyvin vaikeita. Myös tilanne, jossa lapsi tapaa tuttavansa epätyypillisessä paikassa (esimerksiksi luokkatoverin tapaaminen koulun sijasta kaupassa) voi vaikeuttaa tunnistamista huomattavasti. Kasvojen tunnistamisen vaikeus voi vaikuttaa myös kykyyn seurata elokuvien ja näytelmien juonta, mikäli henkilöhahmoja on useita. Prosopangnosia voi aiheutaa lapselle ja nuorelle hankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa. Lapsi voi kokea vuorovaikutustilanteissa epävarmuutta ja nolostumista, kun muiden ihmisten tunnistaminen on vaikeaa. Tämä saattaa lisätä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää ahdistusta.

Prosopagnosia ei johdu muistivaikeuksista, muistamattomuudesta, heikosta näöstä tai oppimisvaikeuksista. Sen sijaan prosopagnosiaan on todettu liittyvän poikkeavuutta oikean fusiform gyrus -nimisen aivoalueen toiminnassa. Tämä aivoalue koordinoi hermostollista järjestelmää, joka kontrolloi kasvontunnistusta ja muistia. Prosopagnosia voi olla kehityksellinen, eli se on olemassa lapsen syntymästä lähtien, eikä siihen tällöin liity aivojen syntymän jälkeistä vaurioitumista. Prosopagnosia voi myös olla seurausta päähän kohdistuneesta tapaturmasta tai se voi liittyä johonkin sairauteen. Prosopagnosia voi liittyä autismikirjon häiriöön, mutta nämä eivät kaikissa tapauksissa esiinny yhdessä. Eli kasvojen tunnistus voi olla vaikeaa, vaikka lapsella ei olisi autismikirjon häiriötä ja kaikilla autismikirjon häiriöstä kärsivillä lapsilla ei ole kasvojentunnistuksen vaikeutta.

Prosopagnosian hoitona on kompensaatiokeinojen kehittäminen ja psykoedukaatio. Kompensaatiokeinoilla tarkoitetaan kasvojen tunnistuksen kohdalla opittuja tapoja tunnistaa henkilöitä muulla perusteella kuin kasvonpiirteiden avulla. Näitä voi olla esimerkiksi ääni ja muut fyysiset piirteet. Psykoedukaatio on oirekuvan itseymmärrykseen tähtävää hoitoa. Lapselle kerrotaan millaisesta hankaluudesta on kyse, millaisissa tilanteissa se voi vaikuttaa arkielämässä ja käydään läpi tilanteita, joissa hankaluus on vaikuttanut arjen ja sosiaalisten tilanteiden sujumiseen, ja tilanteita joihin se ei vaikuta. Lisäksi voidaan käydä läpi millaisia ajatuksia ja tunteita hankaluus lapsessa herättää.

Mitä perhe voi tehdä auttaakseen lasta, jolle kasvontunnistus on vaikeaa?

• Voit esitellä tututkin henkilöt, esimerkiksi sukulaiset pitkästä aikaa nähdessä
• Jos tapaatte lapsen tutun epätyypillisemmässä paikassa esim. luokkatoverin kaupassa, lapselle voi (vaivihkaa) kertoa kuka on kyseessä
• Jos lapsen on hankala tunnistaa tuttujakin kasvoja, voit auttaa häntä tunnistamisessa erilaisissa hankalissa tilanteissa, esimerkiksi uimahallissa aikuisella voi olla jokin tunnistettava merkki, joka on näkyvillä suihkussakin.
• Voit opettaa huomaamaan merkkejä, joita voi käyttää tunnistamiseen (pysyvät merkit, kuten pisamat, ääni, kävelytyyli) ja toisaalta niitä, jotka eivät toimi tunnistamiseen kovin hyvin (muuttuvat merkit, kuten poninhäntä, vaatteet, silmälasit). Tunnistamisessa auttavien piirteiden kuvaaminen sanallisesti voi auttaa (Maija on punatukkainen ja hänellä on pisamia)
• Voit pohtia lapsen kanssa yhdessä sosiaalisesti sopivia tapoja toimia tilanteissa, joissa tunnistaminen on vaikeaa
• Voit rohkaista lasta kertomaan vaikeudestaan lähipiirille ja normalisoida vaikeutta: kasvojen tunnistuksen vaikeutta ei tarvitse hävetä, mutta sen kanssa on opittava elämään

Mitä lastentarhanopettaja voi tehdä päiväkodissa auttaakseen lasta jolle kasvontunnistus on vaikeaa?

• nimien oppimisen leikit ja nimien toisto vielä senkin jälkeen kun monet lapset ovat jo oppineet tuntemaan toisensa
• luottoaikuinen/-aikuisia, joilla on ainakin alkuun jokin pysyvä tunnistettava piirre ja joka auttaa lasta tunnistamaan aikuiset
• huomioida lapsen vaikeus leikeissä, joissa tarvitaan kasvojen tunnistamista, niin että lapsi ei joudu kiusalliseen tilanteeseen jos tuttujen kasvojen tunnistaminen on hankalaa

Mitä opettaja voi tehdä koulussa auttaakseen lasta jolle kasvontunnistus on vaikeaa?

• nimikyltit pöydällä etenkin ryhmissä, jossa lapset vaihtuvat tai laput tarralla paitaan vielä senkin jälkeen kun monet lapset ovat jo oppineet tuntemaan toisensa
• pysyvä istumajärjestys luokassa voi auttaa lasta tunnistamaan tovereitaan myös paikan perusteella huomioida lapsen vaikeus tehtävissä, jotka vaativat kasvojen tunnistamista. Jos sanot ”mene Maijan viereen istumaan”, näytä samalla missä suunnassa Maija on
• huomioi hankaluus ja auta oppilasta kiperissä paikoissa: esimerkiksi jos oppilaan tulee nimetä luokkakavereiden joukosta yksi, mutta huomaat ettei hän pysty tekemään valintaa mahdollisesti kasvojentunnistamisen hankaluuden vuoksi, tee se hänen puolestaan
• joissain tapauksissa voi olla hyvä puhua ryhmässä kasvojen tunnistamisesta ja sen hankaluudesta

Mistä apua?

Asiaan perehtynyt neuropsykologi tai psykologi voi selvittää onko kasvojentunnistuksessa hankaluutta ja antaa ohjausta ja psykoedukaatiota.